Peliyhtiö Microgamingin kolikkopeli Lady in Red muistuttaa punatukkaisen povipomminsa ansiosta nostalgikkoja ja miksei uudempiakin animaatioelokuvien ystäviä 1988 julkaistusta Kuka viritti ansan, Roger Rabbit-elokuvasta, jonka päähenkilön, murhaajaksi lavastetun epäonnekkaan jäniksen uhkea vaimo Jessica nähtiin leffassa vanhanaikaisen mikrofonin varressa aivan kuten Lady in Redin nimikkonainen. Jazz-kapakkaan sijoittuva kolikkopeli näki päivänvalon toukokuun 5.päivänä vuonna 2010. Siitä lähtien voittojen sulosointuja ovat saaneet kuulostella lukemattomat pelaajat eri nettikasinoilla. Vaikka musiikkigenre itsessään ei houkuttelisi ja vaikka pelin stereotyyppinen emäntä vaikuttaisikin toisinnolta aiemmista samantyyppisistä hahmoista, Lady in Red on kokeilemisen arvoinen yksinkertaisesta konstailemattomuudestaan huolimatta. Slotin teoreettinen palautusprosentti 96,25 % lupailee takaisinmaksuja enemmän tai vähemmän tasaiseen tahtiin. Vaihda luuttu kontrabassoon ja sukella Lady in Redin seuraan savuiselle klubille. Arvostelusta luet kaiken tietämisen arvoisen tästäkin kolikkopelistä!

Lady in Red – punaista bossa novaa

Kasinolla pelattavasta peliversiosta riippuen pelin ulkoasussa saattaa esiintyä pieniä eroavaisuuksia. Ulkoasultaan Lady in Red-slotti noudattelee jotain teatterimaisen kabareen ja tangomarkkinoiden väliltä. Näkemys toki vaihtelee yksilöllisesti sen mukaan, millaisen mielikuvan pelistä välittyvä visuaalisuus ja sen sävelten laukaisevat kussakin pelaajassa. Slotin taustalla kaartuvat avonaiset samettiverhot, punaisessa kuosissa totta kai. Alapalkin valikoissa käytetyt fontit taas henkivät 1920- ja -30-lukujen tuntua. Pelisymboleissa esiintyvä orkesteri viittaa jazz-kokoonpanoon, mutta kahta ruusua ja huulipunatahraa kuvaava symboli tuo mieleen Tulisuudelman. Taustamusiikkina soi hyvin kevyt, unettavan tyynnyttävä bossa novamainen sävelmä, jonka voisi kuvitella kuulevansa hississä tai hotellihuoneessa viettelevänä välimusiikkina ennen turistinähtävyyksien täyttämän päivän kääntymistä yökerhossa vietetyksi villiksi yöksi. Mitään fuusiojatsia tältä peliltä on turha odottaa. Muuten Lady in Red on tyypillinen 5 kiekon, 3 rivin ja 25 vapaavalintaisen voittolinjan peli.

Pelitasot, pelikolikon arvot ja panostus

Äänitehosteet kuuluvat Lady in Rediin myös pelitasojen, pelikolikon arvon ja panosten säädön kohdalla. Pelikolikon arvoksi on mahdollista valita 0.01, 0.02, 0.05, 0.10 tai 0.20 euroa. Kolikkoarvon korottaminen saa aikaan korkeamman kilahduksen, laskeminen puolestaan matalamman äänen. Voittolinjat yhdestä kahteenkymmeneenviiteen valitaan painamalla hissin kerrosnappulaa muistuttavaa valikkopainiketta. Painallus kuulostaa hi-hatin sähähdykseltä, kuten musiikilliseen teemaan sopii. Saman äänen synnyttää pelikolikoiden valintapainike, jolla lukitaan kierroksen kolikkomäärä yhdestä kymmeneen pelikolikkoon. Näitä kolmea valikkoa säätämällä yhden kierroksen hinnaksi muodostuu vähimmillään vain 1 sentti ja maksimissaan 50 euroa. Jos valikoiden naputtelu käy hermoille, on valintaa nopeuttamaan annettu Maksimi-painike, ”Bet max”, mutta sitä käytettäessä pelikolikon arvo täytyy silti asettaa manuaalisesti.

Lady in Red-pelin symbolit ja niiden arvot

Näytä voitot-painike paljastaa voittosymbolit ja niiden arvot. Pelissä on kymmenen perussymbolia, joista voitokkain on itseoikeutetusti tarinan päähenkilö punaisessa puvussaan. Viisi punaisiin pukeutunutta, mikrofoniinsa lurittelevaa kultakurkkua palkitsee innokkaat pelaajat 2500:lla kolikolla, jotka kerrotaan kierroksen kokonaispanoksella. Taustaorkesteri on seuraavaksi korkein voitonmerkki korkeintaan 500 kolikon voitolla. ,Ruusut ja punahuulten hienostunut painauma valkoisessa lautasliinassa ovat samanarvoisia puoliksi täyttä juomalasin ja jazz-klubin tulitikkurasiaa esittävän symbolin kanssa. Jälleen kerran korttipeleistä omaksutut A, K, Q, J, 10 ja 9 antavat vain pikkuruisia voittoja, mutta niiden voimin varsinaisten onnen osumien tavoitteleminen voi jatkua kauankin.

Pelin wild-symboli ja scatter

Pelin wild-symbolina ei punastele itse punapukuinen nainen, vaan Lady in Red-teksti. Voittokuvion muodostuessa yksistään villeistä symboleista eli voittolinjalle asettuvasta viidestä wildista voitot eivät kertaannu, mutta muuten kaikki villit voitot tuplataan. Wildit korvaavat kaikki muut pelimerkit paitsi scatterit, jotka ovat avain suuriin voittoihin ja ilmaisiin kierroksiin. Tosin tässäkin pelissä scattereiden käynnistämät pyöräytykset on vain hämäävästi nimetty ilmaisiksi. Todellisuudessa vapaapyöräytykset pelataan samalla panoksella kuin toiminnon aktivoinut kierroskin. Wild-symboleiden tarjoamat voitot saattavat nousta jopa 125 000 kolikkoon, mutta scatterina häärivä valokuvaaja salamavaloineen räpsäisee onnekkaimmille pelaajille huikeat 375 000 kolikkoa, kunhan Lady Fortuna todella potkaisee lujaa tyhjän sijasta. Ei kuitenkaan huolta, vaikka scatterina esiintyvä vanhan ajan paparazzi ei toisikaan aivan huikeaa jättipottia. Scattervoitot kerrotaan panoksella ja lisätään muihin mahdollisiin linjavoittoihin. Lisäksi 5 scatteria lahjoo pelaajaa 25:llä ilmaiskierroksella, neljällä scatterilla ilmaisia pyörityksiä kertyy 20 ja kolmellakin scatterilla vapaapyöräytyksiä tulee sentään 15.

Lady in Red Slotin heikkoudet

Yksinkertaiset pelit ovat joskus niitä toimivimpia, eikä Lady in Redin toiminnoissa ole kerrassaan mitään vikaa. Bonuselit olisivat kuitenkin olleet mukava lisäys. Pelin värikyllästetty maailma on alusta loppuun nimensä mukaisesti punaistakin punaisempi. Viimeiseen väritippaan asti lypsetty idea ei varmaankaan saa ketään pelaajaa näkemään punaista sen paremmin kuin katselemaan peliä ruusunpunaisten lasienkaan läpi, mutta ehkä Lady in Redin mielikuvituksettomuutta henkivä ”yksivärisyys” alkaa pitemmän päälle tympäistä. Välillä onkin hyvä pitää taukoa tunkkaisesta jazz-klubista ja haukata happea tai vaihtaa taustalle soimaan jotain eläväisempää, sillä Lady in Redin taustayhtyeen musisointi on kaikessa tasaisuudessaan unettavan yksitotista. Mikään peli ei jaksa innostaa, jos voittoja ei kuulu riittävän usein. Mikäli Lady in Red pihtaa pottiaan, on pelaamisesta parempi pitää taukoa kuunnellen esimerkiksi Chris de Burghin kappaletta The Lady in Red. Kappaleen lyriikat kauniista naisesta, jonka laulaja näkee aivan uudella tavalla, sopivat ylistävyydessään myös Microgamingin kolikkopelin femme fataleen. Vai onko punaisiin pukeutunut viehkotar sittenkään kovin fataali? Tuskin sentään, paitsi jos Lady in Red onnistuu koukuttamaan pelaajan ja herättää tässä fataalia insomniaa eli kuolettavaa unettomuutta. Entä korostaako peli liikaa stereotyyppisen naisellisia avuja? Miksei Lady in Redin laulajatar ole XL-kokoinen, vaikka oikeassa elämässä komein lauluääni kumpuaa suoraan sydämestä ja rintakehän kaikukopasta?

Lady in Redin parhaat puolet

Parhaassa tapauksessa anteliaisuus on Lady in Redin paras puoli, voitokkuus verrattavissa pelin nimikkohenkilön olemukseen ja kolikoiden kilinä pelin taustamusiikkiakin kauniimpaa kuunneltavaa. Toisaalta musiikimausta ei koskaan sovi kiistellä jazzin sijoittuessa monien musiikintuntijoiden lempigenreen. Microgaming on hionut slotista tasaisen varman kokonaisuuden, jonka voisi sanailla osuvan täsmälleen nuotilleen. Teoreettinen voitonpalautus on viritetty melko hyvälle tasolle, vaikka peliyhtiöiden alati laajenevasta koikkopelien valikoimasta löytyy voitokkaampiakin slotteja. Kokonaisuudessaan Lady in Red on helppo, muttei kuitenkaan liian yksinkertainen, joten sen pelaaminen tarjoaa rentouttavien tunnelmien lisäksi tilaisuuden kehitellä pelin kulkiessa jonkinlaista taustatarinaa pelin symbolien pohjalta.

Yhteenvedossa Lady in Red

Vastaako Lady in Red sinun makuasi? Edellä esitetty kysymys voi koskea naismakua, musiikkiamakua ja pelimakua, mutta toivottavasti myös voiton suloista makua. Lady in Red sopii moneen makuun tiiviin teemansa ja sen tarkan hyödyntämisen takia. Kolikkopelin suurimmat panokset ja useiden scattereiden tai villien symboleiden osuminen tuottavat niin hyviä voittoja, että heikkoäänisempääkin alkaa laulattaa. Mikään ei tietenkään takaa, että Lady in Red olisi avokätisellä tuulella – sen ratkaisee pelin taustalla toimiva satunnaislukugeneraattori, eivät teoreettisen palautusprosentin desimaalit, vippaskonstit ja taikauskoiset rituaalit, esimerkiksi onnea tuovien sukkien pukeminen saumapuoli ulospäin. Ainoa keino selvittää punaisen leidin pelattavuus on hakeutua kasinolle, jonka kategorioista kyseinen kolikkopeli löytyy. Peliä voi kokeilla ilmaiseksi useilla eri nettikasinoilla rekisteröitymättä edes asiakkaaksi. Demopelit ovatkin halpaa viihdettä ja hauska harrastus, joka rikastuttaa pelaajaansa ennen kaikkea ajankulun puolesta. Laita somaan lempiartistisi levy ja lähde illanviettoon virtuaalisklubille punaisen leidin seurassa!